Twist
And Hope
om.Kirsi Kuitunen
 |
Sateenkaarisilta
|
 |
Aivan taivaan tällä laidalla on paikka nimeltä Sateenkaarisilta.
Lemmikit, jotka ovat olleet täällä jollekulle erityisen läheisiä, menevät
kuoltuaan Sateenkaarisillalle.
Siellä on kaikille rakkaille ystävillemme niittyjä ja kukkuloita, joilla ne
voivat juosta ja leikkiä yhdessä.
Ruokaa, vettä ja auringonpaistetta on yllin kyllin, ja kaikilla ystävillämme on
lämmintä ja mukavaa.
Kaikki eläimet, jotka ovat olleet sairaita ja vanhoja, saavat takaisin
terveytensä ja elinvoimansa; loukkaantuneet ja vammautuneet parantuvat ja
tulevat jälleen vahvoiksi, juuri sellaisiksi, kuin ne ovat muistoissamme ja
unelmissamme menneistä päivistä ja ajoista.
Eläimet ovat onnellisia ja tyytyväisiä. On vain yksi pieni asia: kukin niistä
kaipaa jotakuta hyvin rakasta, joka niiden täytyi jättää jälkeensä.
Ne kaikki juoksentelevat ja leikkivät yhdessä, mutta tulee päivä, jona yksi
yhtäkkiä pysähtyy katsomaan kaukaisuuteen. Sen kirkkaat silmät ovat jännittyneen
tarkkaavaiset; sen innokas ruumis värisee. Yhtäkkiä se alkaa juosta pois ryhmän
luota lentäen yhä nopeammin yli vihreän ruohon.
Se on havainnut sinut, ja kun sinä ja rakas ystäväsi vihdoinkin tapaatte, te
pysyttelette yhdessä riemukkaina jälleennäkemisestä ettekä koskaan enää eroa.
Iloiset suudelmat satavat kasvoillesi, kätesi hyväilevät taas rakasta päätä ja
katsot vielä kerran lemmikkisi luottavaisiin silmiin, jotka niin kauan olivat
poissa elämästäsi, mutteivät koskaan poissa sydämestäsi.
Sitten te ylitätte Sateenkaarisillan yhdessä...
Kirjoittaja tuntematon...

Kiitän Kirsiä Ronjan hellästä
huolenpidosta
LÄMPIMIN
AJATUKSIN
-Tuija-
Kennel Twist And

|