


Sateenkaarisilta
Aivan taivaan tällä laidalla on paikka nimeltä
Sateenkaarisilta.
Lemmikit, jotka ovat olleet täällä jollekulle erityisen
läheisiä, menevät kuoltuaan Sateenkaarisillalle.
Siellä on kaikille rakkaille ystävillemme niittyjä ja kukkuloita, joilla ne
voivat juosta ja leikkiä yhdessä.
Ruokaa, vettä ja auringonpaistetta on yllin kyllin, ja kaikilla ystävillämme on
lämmintä ja mukavaa.
Kaikki eläimet, jotka ovat olleet sairaita ja vanhoja, saavat
takaisin terveytensä ja elinvoimansa; loukkaantuneet ja vammautuneet parantuvat
ja tulevat jälleen vahvoiksi, juuri sellaisiksi, kuin ne ovat muistoissamme ja
unelmissamme menneistä päivistä ja ajoista.
Eläimet ovat onnellisia ja tyytyväisiä. On vain yksi pieni asia: kukin niistä
kaipaa jotakuta hyvin rakasta, joka niiden täytyi jättää jälkeensä.
Ne kaikki juoksentelevat ja leikkivät yhdessä, mutta tulee
päivä, jona yksi yhtäkkiä pysähtyy katsomaan kaukaisuuteen. Sen kirkkaat silmät
ovat jännittyneen tarkkaavaiset; sen innokas ruumis värisee. Yhtäkkiä se alkaa
juosta pois ryhmän luota lentäen yhä nopeammin yli vihreän ruohon.
Se on havainnut sinut, ja kun sinä ja rakas ystäväsi
vihdoinkin tapaatte, te pysyttelette yhdessä riemukkaina jälleennäkemisestä
ettekä koskaan enää eroa. Iloiset suudelmat satavat kasvoillesi, kätesi
hyväilevät taas rakasta päätä ja katsot vielä kerran lemmikkisi luottavaisiin
silmiin, jotka niin kauan olivat poissa elämästäsi, mutteivät koskaan poissa
sydämestäsi.
Sitten te ylitätte Sateenkaarisillan yhdessä...
Kirjoittaja tuntematon...
|