
FI*Hakalan
kissalan esittely
|
Kissahistoriaa: |
|
Minulla on
ollut lähes aina kissoja ja jo lapsuudenkodissani maalla 1960 luvun
lopulta lähtien maatiaiskisat kuuluivat tiivisti elämääni.
Muutettuani asumaan omaan kotiin, ensimmäinen oma lemmikkini oli kotikissa
nimeltään Roope joka saapui luoksemme Helsingin eläinsuojeluyhdistykseltä
1980 luvun alussa. Roope kissan siirryttyä sateenkaarisillalle olin muutaman
vuoden ilman kissaa. Vuoden 2000 alussa pelastin jo aikuisen "tallikissan"
joka oli lopetusuhan alla ja niin luoksemme muutti kotikissa Viljo joka ei
kuitenkaan ollut onnellinen sisäkissana, olihan Viljo tottunut asustelemaan
hevosten parissa tallilla vapaasti hiirestäen ja vaeltaen tallin
pihapiirissä. Pidin silloin hevosten hoitotallia Espoossa ja niinpä päätin
kokeilla kuinka Viljo sopeutuu uudelleen tallikissaksi ja hyvinhän Viljo
sopeutui jälleen viettämään tallikissan onnellista elämää. Viljo elikin
elämänsä loppuun Urbergan tallilla hevosten parissa. Muutettuani takaisin
tänne kotikylääni Nummi-Pusulaan vuonna 2005 hankimme tänne heti kaksi
hiirikissaa Tipulin ja Tirrikan jotka ovat samalla perheemme lemmikkejä
nauttien olostaan myös sisäkissoina. Nämä kotikissanaaraat ovat synnyttäneet
myös muutaman pentueen joista kaksi kastraattipoikaa Molli ja Taavi ovat
jääneet kotiin hiirikissoiksi.
|
|
Näin alkoi
rotukissaharrastukseni: |
Rotukissa harrastukseni alkoi vuonna 2007. Olen siis varsin tuore ragdoll
harrastjana. Tosin rotukissaharrastus on ollut suurena haaveena jo 1992
jolloin ensimmäiset ragdollit saapuivat Suomeen ja näin rodusta artikkelin
lehdessä, jo silloin tiesin että joskus vielä olen ragdollin omistaja ja nyt
monen vuoden haaveeni on toteutunut.
Ensimmäiset ragdoll kissat Maplehill´s Shere
Khan "Hefner" ja Maplehill´s Poetic Sunrise "Edviina" saapuivat Anne
Röntysen luota Maplehill´s kissalasta. Vuonna 2008 saapui meille vielä kolme
ragdollia lisää Annen kissalasta, Maplehill´s Sea of Light "Nelson", Maplehill´s Koh-I-Noor
"Jenny-Josefiina" ja Maplehill´s Baby James "Carlos". Minulle kävi juuri
niin kuin useat ragdoll harrastajat kertovat, kun otat yhden ragdollin et
voi olla ottamatta lisää näitä ihastuttavia räsynukkeja ja niinpä luoksemme
muutti vielä Sirpa Heiskasen, kasvatti "Sinikka" Snowrag Blaue Engel joka on
yhteisomistuksessa Maria Sarkion (Shyshaman´s kissala) kanssa . Olen osallistunut ragdoll kissojeni kanssa
pienimuotoisesti kissanäyttelyihin ja olen hyvin ylpeä
kun kissani ovat menestystäkin näyttelyissä saavuttaneet. Tuloksena
vuoden 2008 bicolour pentu sija 2 ja vuoden 2008 bicolous nuori sija 4.
Näyttelyharrastusta jatkamme, mutta koska olen ammatiltani lähihoitaja ja
vuorotyössä pääsemme näyttelyihin harvakseltaan. Kissala nimen anoin
suhteellisen nopeasti koska kotitilamme nimi on Hakala ja nimi ei ollut
vielä kenenkään kissalan käytössä. Kasvattajanimi FI*Hakalan myönnettiin
minulle lokakuussa 2008. Ensimmäinen ragdoll pentue syntyi kisalaamme
keväällä 2010 , olenkin erittäin kiitollinen kun olen saanut aloittaa
rotukissaharrastukseni Annen ja Marian "oppityttönä" ja tehdä heidän
kanssaan yhteistyötä. Kasvatustyömme aion pitää pienimuotoisena
harrastuksena ja jokainen pentue on tarkoin suunniteltu.
Jotakin kissoistamme:
Kaikki ragdoll kissamme ovat sisäkissoja ja ulkoilevat vain valvotusti.
Ulkoilu tapahtuu katetuissa kissatarhoissa joita meillä on kaksi. Toinen
tarha on tyttöjen ja kastraattiurostemme aluetta ja toinen tarha sijaitsee
kolliemme talon yhteydessä. Kollit asuvat omassa talossa täysin erillään
tyttökissoistamme ja sinne ei ole tytöillä asiaa jotta kollit saavat asua
ilman "tyttöhajuja" toivottavasti stressittömämpää elämää.
Ragdoll on siis rotu joka ei voi ulkoilla vapaana, se on jopa vaarallista
luottavaiselle ragdollille joka haluaa tutustua kaikkeen ja olla kaikkien
kaveri. Molempiin kissatarhoihin on järjestetty kiipeilytelineitä ja muuta
aktiviteettia ajankuluksi.

tyttöjen ja kastraattipoikien ulkotarha

kollitalo

kollit Carlos ja Nelson omalla ukoterassilla
Ja vielä haluamme kiittää :) |
Lämmin kiitos kissojemme
kasvattajille Annelle, Marialle ja Sirpalle näistä upeista ragdoll kissoista
sekä hyvästä yhteistyöstä!
|
 
|
|
|
|
|